Friday Morning Coffee Date #1

img_7054

As known, we girls do like to chat over a cup of good coffee. I thought I’d try to make it a little habit here on the blog to have a coffee date with all of you on friday mornings, going through the highlights of the week and things on my mind.

// Me naiset tykkäämme tunnetusti istua kahvilla hyvän ystävän kanssa, höpötellen ja vaihtaen kuulumisia. Ajattelinkin luoda itselleni pienen tavan olla aamukahvilla teidän kaikkien kanssa näin perjantaiaamuisin, kertoa kuulumisia ja mieltä painavia juttuja.

BACK TO WORK

img_7675

As mentioned earlier this week, I finally got back to work after 5 weeks of sickleave due to the heart condition (myokarditis). I was really eager and happy to get back to at least that bit of the normal life and to see all my good friends at work. At the same time I was pretty anxious about getting back to work as I didn’t know how my body would react to the sudden increase in activity levels after all the chilling on sofa -life I’ve had lately.

To get an easier start, I work only 4 days a week at least in January and after three days back at work, I’d say that was a very good decision made. I’ve managed to stay alert and smiling during the days with the customers and I’ve really enjoyed every minute of being back, but in the evenings I’ve noticed how tired I’ve been. I decided not to go for my walks on those days I’m working to not get overstrained at this point. I also talked with my cardiologist Pauliina on the phone yesterday. All my tests last week showed good signs for the recovery and she was happy to hear that I’ve done so well at work during the first days back.

// Kuten tiedätte, palasin sydänlihastulehduksen aiheuttamalta viiden viikon sairaslomalta takaisin töihin tällä viikolla. Olin innoissani ja iloinen päästessäni pois kotoa ja taas yhteen normiarjen palaseen kiinni. Samalla töihinpaluu kuitenkin pelotti melko kovastikin ja jännitin sitä, miten kroppa reagoi yhtäkkiseen rasituksen lisääntymiseen kaiken kotona (ja sairaalassa) makoilun jälkeen.Teen ainakin tammikuun nelipäiväisiä työviikkoja ja näin kolmen ensimmäisen työpäivän perusteella sanoisin, että olen erittäin tyytyväinen tästä ratkaisusta ja mahdollisuudesta.

Työpäivät ovat toki sujuneet hyvin ja olen jaksanut kaikkinä päivinä olla skarppina asiakkaiden kanssa, mutta työpäivien jälkeen rasituksen on huomannut. Päätinkin nyt alkuun olla tekemättä päivittäisiä pieniä kävelylenkkejäni työpäivinä, etten vahingossakaan rasita itseäni liikaa nyt tässä vaiheessa hyvin sujunutta toipumisprosessia. Eilen sain myös mukavan puhelun sairaalasta kardiologiltani Pauliinalta. Kaikki viime viikon testitulokset kertoivat hyvää kieltä toipumisesta ja päivitimme myös ensimmäisten työpäivien kuulumiset. 

EARLY BIRD

dsc_0009dsc_0005

I don’t know whether it’s a part of the recovery or something else, but it’s been hard to sleep lately. The first weeks after getting back home from the hospital I slept like a baby for 10-12hrs a night. Now I’ve been waking up brisk at 5.30 or 6 am. I’ve always been an early bird, but not exactly this early without the alarm. So I’ve used the me-time for some perfect me-time activities: doing yoga and having nice and loooooong breakkies with at least three cups of coffee (and also some Tour de Ski actions as you can see) at home. Talking about yoga, I’ve been too lazy to go to my gym for classes so I’ve opted for youtube and namely Yoga With Adriene and her 30-40minute classes now.

// Viime päivinä nukkuminen on tuntunut kovin vaikealta. En tiedä liittyykö unettomuus jotenkin toipumisprosessiin, mutta siinä missä nukuin sairaalasta palattuani 10-12 tunnin yöunia, olen viime päivinä herännyt täysin virkeänä ennen kuutta. Olen kyllä aina ollut aamuvirkku, mutten ihan tässä määrin – ainakaan ilman herätyskelloa. Aikaisten aamujen oma aika on kuitenkin mennyt hyötykäyttöön mm. joogaamalla ja syömällä aamiaisia pitkään ja vähintään kolmen kahvikupillisen (ja kuten kuva kertoo, myös mm. TDS:n) kanssa. Joogasta puheenollen, en ole jaksanut lähteä laivaamaan itseäni joogaa varten salille, joten aamuisin olen katsellut youtubesta Yoga With Adrienen -tunteja.

TURNING 30 LIFE CRISIS

I’ll turn 30 in April and sometimes I feel like I haven’t achieved anything. I know I’ve achieved something: I have a university degree, I’ve been permanently employed and regularly gaining more responsibilities at work from the day I returned my masters thesis, I’ve got almost 30 national champs podiums in cycling, I have people in my life who I can trust and who I love, I bought an apartment of my own for 2,5 years ago… But I still sometimes feel like I have nothing special. I don’t have the fanciest job with huge income (although I really do love mine!), I didn’t achieve my dreams in the sports world mostly due to fact that I just don’t have what it takes physically and mentally, I don’t have kids who I could pamper and to whom I could try to be a super mummy, the apartment I own is just a small, regular one and has felt temporary ever since I moved in.

During these past few weeks I’ve realised that the feeling of temporality and non-achievement might have been caused by the big plan I’ve had in my mind for years. I’ve worked through these years with that one big plan in my mind. Sometimes it has felt so distant I’ve almost ran out of hope and the belief I could be able to fulfill it. But now it really looks like all the work, all the hours, all the biting my teeth together is paying back. 2016 was a great year apart from the last month, but it already feels that 2017 is going to be even better with really exciting things and changes to come.

// Täytän huhtikuussa 30 ja välillä iskee olo, etten ole saavuttanut elämässäni mitään. Tiedän kyllä, että olen saanut elämässäni jotain aikaan: olen hankkinut maisterin paperit yliopistosta, olen ollut vakituisessa työssä siitä päivästä lähtien, kun palautin graduni tarkastukseen ja saanut matkan varrella kokoajan lisää vastuuta, kaapistani löytyy lähemmäs 30 pyöräilyn SM-mitalia, elämässäni on ihmisiä, joihin luotan ja joista välitän, ostin oman asunnon 2,5 vuotta sitten…

Mutta siitä huolimatta ajoittain tuntuu siltä, etten ole saavuttanut mitään erityistä. Työni ei ole se supersiisti ja huikeasti palkattu (mutta pidän siitä silti kovasti!), en koskaan saavuttanut omia unelmiani urheilumaailmassa siksi ettei minusta vain yksinkertaisesti ollut siihen, minulla ei ole lapsia, asuntoni on vain ihan tavallinen ja pieni ja on tuntunut väliaikaiselta siitä päivästä asti, kun muutin tähän.

Parin viimeisen viikon aikana olen kuitenkin tajunnut, että väliaikaisuuden ja mitään saavuttamattomuuden tunne on todennäköisesti kummunnut isosta suunnitelmasta, jonka olen tehnyt jo vuosia sitten. Tekeminen on tähdännyt tuohon suunnitelmaan, joskin välillä se on tuntunut niin kaukaiselta, että olen melkein luopunut toivosta ja uskosta, että voisin sen jonain päivänä saavuttaa. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että kaikki työ ja omaan tavoitteeseen uskominen on kannattanut. 2016 oli viimeistä kuukautta lukuunottamatta hieno vuosi, mutta tällä hetkellä tuntuu ja näyttää siltä 2017 tulee olemaan vielä parempi.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Blog at WordPress.com.

Up ↑

%d bloggers like this: