Toipumispäiväkirja, osa 1

Kaksi viikkoa sitten olin juuri palannut vajaan parin viikon sairaalareissulta kotiin mukanani sydänlihastulehdus ja urheilukieltoa vähintään tammikuun lopun kontrollikäynteihin asti. Kotiinpaluun hetkellä olin vielä varsin heikossa kunnossa ja ensimmäiset viisi päivää vietin kotonakin pääosin vaakatasossa tuijottaen erilaisia viihdykkeitä isolta näytöltä. Parhaana tai pahimpana päivänä taisin katsoa lähes yhteen putkeen 17kpl 45minuutin jaksoja O.C:n laatutarjontaa..

Vähitellen, päivä päivältä Netflix on alkanut puuduttaa enemmän ja seinät alkaneet kaatua päälle. Urheilukielto jatkuu edelleen, mutta viime viikon loppupuolella aloitin varovaiset pienet kävelylenkit ja tällä viikolla olen muutaman kerran joogannut. Kävelylenkit aloitin hurjalla 15 minuutin suorituksella ja eilen jaksoin kierrellä metsäpolkuja jo tunnin ajan. Etenemisvauhti oli aluksi luokkaa “rollaattorimummotkin menee ohi”, mutta nyt on edetty jo “rollaattorit jää melkein jalkoihin” – vauhtiin, mutta mistään varsinaisesta lenkkeilystä ei vielä voi puhua. Ihmisrauniosta urheilijaksi – projektin etenemistä voi parhaiten seurata Stravasta, mihin olen antanut mummokävelylenkkieni latautua mittarista normaalisti.

Olen kiltisti noudattanut 120 -sykeylärajaa kokoajan ja arjen toimintaa helpottamaan hankin myös uuden mittarin, joka ottaa sykkeen ranteesta, niin ei tule vahingossakaan touhuttua liikaa. Kuten monet (kestävyys)urheilijat, on minulla ollut jo vuosia säännöllisen epäsäännöllisiä pieniä rytmihäiriöitä yleensä erityisesti kovien treenien/kisojen jälkeen iltaisin nukkumaan mennessä tai muuten levossa. Ekalla kotiviikolla näitä rytmihäiriötä tuli useampia päivittäin ihan makoillessakin, mutta nyt ne ovat vähentyneet selvästi. Silloin sydän muistuttaa tosin aika vihaisella muljahduksella, jos meinaan yltyä yhtään liian kovaan menoon.

Ensi viikolla palaan myös takaisin töihin. Totuttelen normiarkeen aluksi nelipäiväisillä työviikoilla, mikä saa töihinpaluun jännittämään vähän vähemmän. Paluu tuntuu tosiaan aika jännittävältä, onhan työni käytännössä 8h päivässä kävelyä ja seisomista ja nyt hyppään mukaan suoraan keskelle alemyyntejä. Samalla töihinpaluu tuntuu kuitenkin myös hirveän mukavalta. On ihana päästä pois neljän seinän sisästä sekä näkemään työkavereita ja muita ihmisiä, joita myös asiakkaiksi kutsutaan.

Hitaasti mutta varmasti siis mennään kohti parempaa. Tammikuu on täynnä erilaisia kontrollikokeita ja -kuvauksia ja 25.1. on edessä lääkärikäynti, jolloin saan tietää kontrollien tulokset ja ohjeet tulevaa varten. Tällä hetkellä pelottaa ajatuskin siitä, että saisin kuun lopussa luvan aloittaa vähitellen urheilemaan ja toivon melkein ajoittain, että urheilukielto jatkuisi vielä ainakin toisen kuukauden. Ajatus pyörän selkään nousemisesta tuntuu samaan aikaan huippuhienolta ja superpelottavalta, juoksemisen tai hiihtämisen aloittamisesta puhumattakaan. Kaipaan sitä tunnetta, että sydän hakkaa hulluntavalla ja hengästyttää niin, ettei pysty puhumaan sanaakaan. Samaan aikaan pelkään tuota tunnetta suunnattomasti. Pelkään sitä niin, että tiettyinä hetkinä ajatus urheilemisesta saa aikaan lähinnä oksettavan olon.

Toki varovaisesta urheilun aloittamisesta on pitkä ja kivinen matka minkäänlaisten tehojen tekemiseen tai kunnolliseen hengästymiseen, mutta tietyllä tavalla on tuntunut helpolta ja turvalliselta vain kävellä ja pysytellä tiukasti hyvin kevyellä rasituksella. Muutenkin arki on lähtenyt rullaamaan yllättävän pienellä henkisellä ahdistuksella. Lupasin itselleni jo sairaalassa, että en ala murehtimaan yhdestäkään ns. väliin jäävästä lenkistä tai kierimään itsesäälissä, kun en pääse liikkumaan ja tuosta lupauksesta olen onnistunut pitämään kiinni. Toki on ollut vaikeita hetkiä ja välillä turhauttaa oma heikkous ja tuskaisen huonolta tuntuva jaksaminen, mutta pääosin olen pysynyt varsin positiivisena ja yrittänyt nauttia niistä asioista, joita tällä hetkellä pystyn tekemään miettimättä niitä asioita, joihin en juuri nyt pysty.

img_7587
Vanhan vuoden viimeisen päivän metsäretkellä Liedossa.
img_7569
Hääkiven rantakaislikossa.
img_7492
Aurinkorannalla.
IMG_2017-01-01 13:34:18.jpg
Vuoden ekan päivä oli myös suunnistuskauden avauspäivä. Kävellen, ilman emittiä ja lasten radalla, mutta superkivaa vaihtelua.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Blog at WordPress.com.

Up ↑

%d bloggers like this: