Season 2017

Jossain vaiheessa syksyä vihjasin ehkä pienesti, mitä suunnitelmia olen tehnyt ensi kauden osalta. Ulkona alkaa olla se perinteinen marraskuun sää, johon ihmisen ei kannata mennä näyttämään edes pikkurilliään. Eli nyt taitaa olla hyvä hetki kirjoittaa auki kyseiset suunnitelmat, jotta saisi edes hippusen lisää motivaatiota nousta istumaan tuon keskellä olohuonetta trenerissä odottavan pyörän päälle.

SUUNNITELMA #1 on pitää se sama hauskuuden tunne ajohommissa läpi talven ja kesän kuin menneenä kesänä löytyi niin monen vuoden väkisinajamisen jälkeen. Maastojutut veivät aika kirjaimellisesti mennessään, kun joka lenkillä tarttui matkaan jokin uusi taito tai uusi ajettu kohta, jossa oli ennen joutunut jalkautumaan. Tutustuin moniin uusiin ihmisiin, pääsin näkemään kotinurkillakin ihan uusia paikkoja ja ajoin sydämeni kyllyydestä niin paljon kuin suinkin ehdin eikä yksikään lenkki tai työmatka tuntunut pakkopullatreeniltä, vaan lähinnä leikiltä ja naurulta. Odotan lämpimiä kesäpäiviä ja uusia maastoseikkailuja kuin pikkulapsi joulua. Sitä ennen odotan melkein yhtä kovasti ihan oikeita talvipolkuja, joista olen toistaiseksi vain kuullut lähinnä isojen poikien tarinoita.

img_6284-2
Joltain syksyn yksinäiseltä retkeltä, kun aurinko lämmitti eikä ollut kiire minnekään.

SUUNNITELMA #2 on lisätä suunnitelmallisuutta ja jonkinlaista järkeä tekemiseen. Tätä en kuitenkaan halua tehdä edellämainitun hauskuuden kustannuksella tai noudattamalla orjallisesti jotain kaavamaista viikko-ohjelmaa. Suunnitelmallisuus lähtenee tapauksessani siitä, että esimerkiksi talvikaudelle yritän rakentaa itselleni viikkoon tiettyjä avaintreenejä esim. Pirkkahallin ajovuoroja tai treneirillä istumista varten ja ne kerrat, kun mennään talvipoluille tai hiihtämään saavat olla niitä päiviä, jolloin mennään tunti tai kuusi tuntia sen mukaan, miltä tuntuu ja mikä huvittaa. Ne ovat niitä päiviä, jolloin pyrin löytämään lenkille mukaan juuri sen kaverin, jonka kanssa voi vaan höpöttää ja nauraa kaikelle keskelle metsää.

img_6049
Syksyn hienoimpia seikkailuja ovat olleet kaksi Roineen kiertoa. Kuusi tuntia ja reilu satanen hyvien kavereiden kanssa ilman stressiä mistään tai paineesta suorittaa jotain. En olisi toukokuussa maasto-opettelua aloitellessani uskonut syksyllä tekeväni tällaisia asioita.

img_2016-11-17-101110
Ekan maastokesän, -syksyn ja -alkutalven piristystä: pyöräsuunnistus. Suunnistusopeni Henna ja maastopyöräopeni Pasi ovat tasaisin väliajoin napanneet mukaansa kyseisen lajin ja sen harrastajien pariin. Viime sunnuntaina ylitin itseni pysymällä kartalla ja pystyssä koko treenin ajan. Erittäin hauskaa touhua, vaikkei käytännössä mitään osaakaan 🙂

SUUNNITELMA #3 on palata vanhaan osana suunnitelmallisuuden lisäämistä. Tällä tarkoitan sitä, että olen jo kaivanut esiin tiedostoja ja treenipäiväkirjoja niiltä vanhoilta hyviltä pyöräilyajoilta, vuosilta 2009 ja 2010 ennen polven hajoamista. Silloin valmennuksestani vastasi Antti T, joka oli suuri taikuri löytämään ne lääkkeet, joilla kunto saatiin huippuunsa aina tasan juuri silloin kuin piti. Vaikka kovin pyöräilysatsaus ja samalla valmennus loppuivat polven rikkoontumiseen, on tuo takavuosien mestaruusvalmentaja onneksi edelleen lähellä ja viime lauantaina sain mm. ison kunniatehtävän toimia pikkuisen tyttönsä kummitätinä.

img_2016-11-17-101117

Kummihommia. Pikkuneiti Inez sai kummeikseen varsin kovaa pyöräilynimistöä. Tavoitteeni voisi olla oppia ajamaan edes puoliksi yhtä hyvin maastossa kuin toinen kummisetänsä, joka piireissä Fantomina tunnetaan. Ja toinen tavoitteeni voisi olla noudattaa ensi kesän SM-maantiellä sitä taktiikkaa (paukusta irti), jonka toinen kummisetänsä on lanseerannut tavaramerkikseen.

SUUNNITELMA #4 liittyy kisakalenterin rakentamiseen. Ajatuksena on kiertää ainakin järkevän matkan päässä kotiosoitteesta sijaitsevia maratoncupin kisoja. Saatoin myös mennä lupaamaan, että ajan Valkeakoskella XCO:n SM-kisat, kun ne kerran ovat tässä vieressä. Voi olla, että kyseinen lupaus alkaa hirvittää vielä lukemattoman monta kertaa, mutta ainakin on lyhyt matka mennä treenaamaan reittiä, jos siitä vaikka selviäisi heinäkuussa hengissä… Ja itse kisassa voisin toivoa, että Noora (tai joku muu) ajaisi niin nopeasti kiinni kierroksilla, että pääsisin mahdollisimman vähällä ajamisella pois reitiltä nolaamasta ja hajottamasta itseäni.

Lisäksi ilmeisesti sekä maantie SM- että ISM -kisat ajetaan ensi kesänä Syötteellä. Koska rakastan ylämäkiä ja koska pääsen ensi kesänä nuorten tyttöjen 30v -sarjaan, taitaa kesään tulla kaksi reissua kyseisiin maisemiin. Tempopyörää en Kuotan viime keväisen myymisen jälkeen ole hankkinut, eikä ole vakavissa suunnitelmissakaan hankkia, joten maantielähdöt kutsunevat molemmissa. Ja sitten vielä se niin vouhkattu Tahko, jonka osalta totean tässä kohtaa, että katsellaan.. 🙂

img_6400
Kauden päätöskisan loppu”kiri”. Pakkohan se oli oman porukan miehet vielä karistaa perästä.

SUUNNITELMA #5 sisältää muun elämän huomioonottamisen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kaiken muun kolmenkympinkriiseilyn lomaan koko urheilemisen ulkopuolinen elämä saattaa ottaa aikamoisia kierteitä tulevan vuoden aikana. Nykyinen koti on eräästä tietystä syystä tuntunut käytännössä koko tämän reilut kaksi vuotta vähän kuin väliaikaiselta pysäkiltä. Sen lisäksi nykyinen työ on ollut koko kuluneen yli viiden vuoden ajan kohti yhtä isoa ammatillista tavoitetta kohti pyrkimistä. Näyttäisi siltä, että ensi vuonna vihdoin tulla eteen se hetki, kun tuo iso tavoite alkaa siirtyä taas konkreettisempaan toteumisvaiheeseen. Se innostaa, kovasti, mutta samalla myös pelottaa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Blog at WordPress.com.

Up ↑

%d bloggers like this: