Medilaser MTB weekend XCM

Originally published on 11th July 2016.

Jos joku olisi keväällä sanonut, että lähden vapaaehtoisesti ja moista jopa innolla odottaen ajamaan maastopyörällä numerolapulla varustettuna, olisin saattanut katsella sanojaa hieman epäillen. Lähinnä ironman-projektin kariutuessa kantapään jatkuvaan kipuiluun piti keksiä uutta työstettävää, kun oma kiinnotus ei enää riitä vakavamieliseen kilpaurheiluun. Päätinkin siis toukokuun loppupuolella, että nyt on sopiva hetki opetella ajamaan maastossa ihan oikeasti eikä vain rullailla superhelppoja polkuja ja ulkoilureittejä pitkin.

Työkaverini voinevat todistaa, että olen viimeiset puolitoista kuukautta esitellyt töissä eri puolilta kroppaa löytyviä jättimäisiä mustelmia ja valitellut, kun kokoajan sattuu johonkin. Kiitos muutaman kärsivällisen maastopyöräopen, olen vähän saanut juonen päästä kiinni, mutta aika hataralla pohjalla tässä mennään edelleen.

Tällä puolentoista kuukauden pohjalla siis suuntasin eilen Valkeakoskelle ajamaan elämäni ensimmäistä maastomaratonia. Tai siis puolikasta sellaista – sen verran järkeä vielä on päässä, että tajusin olla ilmoittautumatta kokonaiselle matkalle näillä treenimäärillä ja maastopyöräilykokemuksella. Olin käynyt jo perjantaina ajamassa reitin kertaalleen ympäri ja näin onneksi tiesin, mitä odottaa. Ennen perjantain lenkkiä olin varsin kauhuissani siitä, mihin oikein olen itseni laittamassa, mutta reitin näkemisen jälkeen kauhu vaihtui ainakin puolittaiseen innostukseen, sillä näin vasta-alkajalle reitti tarjosi monenlaista kivaa haastetta, mutta isoja pätkiä kuitenkin teknisesti sen verran helppoa alustaa, että tiesin ettei pyörää tarvitsisi taluttaa koko reilua 30km matkaa.

Poikien tiimiautolla ennen kisaa.

Varsinainen pakokauhu ja epäilys iski kuitenkin puolisen tuntia ennen lähtöä, kun tein sen virheen, että aloin katsella kaikkia muita viivalle saapuvia pyöräilijöitä. Kaikki muut näyttivät hienoine pyörineen jotenkin niin hirveän kokeneilta ja taitavilta (taidothan voi luonnollisesti päätellä ulkonäöstä), että teki mieli ajaa autolle, pakata pyörä takaisin kyytiin ja jäädä vain katsomaan kisaa lähtö/maali/huoltoalueelle. Kiitos vain niille muutamille tutuille ja tuntemattomille, jotka kävivät jututtamassa ennen starttia, niin etten muistanutkaan karata pois lähtöpaikalta 🙂

Meidän melko pieni puolimatkan lähtö päästettiin matkaan viisi minuuttia täyden matkan menijöiden perään. En tiennyt yhtään, mihin kohtaan pitäisi lähdössä sijoittua, joten menin ryhmän takaosaan ja reunaan, jotta en olisi ainakaan kenenkään tiellä, kun itselleni ainut tavoite päivässä oli päästä maaliin ja tehdä se hyvällä mielellä. Varsin nätisti lähdettiin matkaan ja oma sijoittuminenkin oli juuri sopiva. Reitin ensimmäiset kilometrit olivat teknisesti helppoa ylämäkeä ja alamäkeä yhdellä pikkuisella alamäkipolulla maustettuna. Porukka hajosi melkolailla heti helminauhaksi ja sain alusta lähtien ajella oikeastaan yksin omaa vauhtiani niin että ihan välittömässä läheisyydessä ei ollut ketään edessä tai takana, mutta kokoajan kuitenkin näin jonkun muunkin metsässä.

Ekan kympin jälkeen suuntaamassa reitin helpommalle puoliskolle. Kuva: Mikko Rantanen

Reitti oli kahdeksikon muotoinen ja ensimmäinen 10km lenkki oli toista huomattavasti haastavampi ainakin allekirjoittaneelle. Vajaan viiden kilometrin ajon jälkeen reitti kääntyi sen ainoalle pitkälle ja ainakin minulle teknisesti haastavalle polulle. Polun alku on kivikkoa, jossa minulla oli isoja vaikeuksia perjantain lenkillä. Eilen yllätin itseni ajamalla sellaisia kohtia, joita en ajanut perjantaina, mutta onnistuin myös kaatumaan niin taidokkaasti yhteen kivikkoon, että edes jalka ei irronnut polkimesta ja hetken jo mietin, miten ihmeessä aion päästä maasta ylös. Takana tullut herrasmies onneksi nosti maasta ylös sekä tytön että pyörän ja matka jatkui.

Kivikkoisen alun jälkeen polku muuttui märemmäksi ja juurakkoisemmaksi, joskin perjantain mutavellistä reitti oli ehtinyt kuivua mukavasti sunnuntaille. Märät juurakot eivät yleensä ole kuuluneet suosikkeihini, mutta yllätin itseni jälleen positiivisesti ajamalla läpi koko pitkän suoran juurirytyytyksen. Tältä kiviä, juuria ja mutaa sisältäneeltä nälkävuoden pituiselta polulta (oikeasti alle 3km) takaisin helpommalle alustalle päästessä oli edessä reitin isoin nousu, jossa pääsin käyttämään ainoaa vahvuuttani maastossa eli sitä että olen ajanut ennenkin pyörällä, jalka pyörii ja konettakin on kohtuullisesti. Maisemamäen jälkeen pääsi laskettelemaan alas vauhdikkaasti ja kipuamaan pikkunousuja sekä ajamaan (ja tunkkaamaan) pari lyhyttä polkupätkää ennen kuin tultiin kahdeksikon ekalta lenkiltä Korkkiksen hiihtostadionille ja suunnattiin kiertämään kahdeksikon toista puolikasta.

Toinen puolikas oli selkeäsi minulle sopivampi ja teknisesti huomattavasti helpompi kuin ensimmäinen. Saavutin omien laskujeni mukaan seitsemän ajajaa toisen puolikkaan aikana ja sain ajettua itselleni ns. tasaisen kovaa. “Takalenkin” puolivälissä (?) oli kivikkoinen nousu, jossa totesin jo perjantaina, että nopein tapa itselleni edetä on juosta pyörän kanssa alhaalta asti eikä edes yrittää ajaa ylös ja tätä tapaa toteutin myös eilen. Joskin juostessa huomasin, että ilmeisesti kaatuessa toinen kenkä oli auennut puoliksi ja jäin tunaamaan sen kanssa hetkeksi. Muutoin kahdeksikon toinen puolikas sujui ajamalla hitaasti mutta varmasti paria pikku jalan irrottelua lukuunottamatta.

Kierroksen loppupuolella aiheutin itselleni pieniä kauhunhetkiä ajamalla kuopan pohjalla odottaneeseen ojarumpuun täysillä, vaikka jo perjantaina minua kyseisestä kohdasta varoiteltiin. Turistinahan ajan maastossa vielä toistaiseksi sisureilla ja sen verran kovalla pamauksella kävin testaamassa rummun pintaa renkaineni, että olin ihan varma, että pääsen testaamaan myös renkaanvaihtotaitojani käytännössä. Jos jossain olen nimittäin huonompi kuin maastossa ajamisessa, niin kaikissa pyörän huoltotoimenpiteissä ja erityisesti vihaan renkaiden vaihtamista. Hetken alaspäin vilkuilun ja tunnustelun jälkeen totesin kuitenkin, että selvisin sittenkin säikähdyksellä ja matka jatkui.

Tulossa kahdeksikon helpommalta lenkiltä kohti hiihtostadionia. Kuva: Mikko Rantanen

Koko kahdeksikon ajamisen jälkeen edessä oli vielä ensimmäisen kympin lenkin ja siis myös tuon nälkävuoden pituisen polun ajaminen uudelleen. Ajotaitoni ilmeisesti kehittyvät suunnattomalla nopeudella ja opin uutta jo kisan aikana, sillä toisella kierroksella ajoin polulla taas pari sellaista kivikkokohtaa, mistä en ekalla kierroksella tai varsinkaan perjantain lenkillä ajanut. Polun loppupuolen juurakossa iski toiseen jalkaan pieni kramppi (olisikohan puolipainostavassa helteessä pitänyt juodakin kisan aikana enemmän kuin pari hörppyä?) ja jouduin talutuspuuhiin, kun en saanut pidettyä vetoa päällä.

Samalla ohitin myös edelleen matkaansa tehneen pikkujuniorin, joka oli minimaratonin viimeisenä menossa kohti maalia lähes kaksituntiseksi venyneen taivalluksensa jälkeen. Pikkusankari näytti kovin väsyneeltä ja oli myös talutuspuuhissa, mutta sitkeästi meni kyllä eteenpäin. Minimaratonilaiset taisivat kiertää maisemamäen jotakin vähemmän mäkistä kautta, kun näin saman juniorin uudestaan reitin viimeisen ylämäkipolun päällä, josta maaliin oli enää alamäen ja hiihtostadionin kiertämisen verran. En tiedä kumpaa kannustin tsemppisanoilla molemmissa kohtaamisissamme enemmän, itseäni vai tuota pikkumiestä, mutta toivottavasti juniorin ura jatkuu samalla asenteella seuraaviin kisoihin 🙂

Maaliin saavuin hieman vajaan parin tunnin ajamisen jälkeen hymyillen. Olin täyttänyt oman tavoitteeni täydellisesti: ajoin maaliin ja ajaminen (sekä tunkkaaminen) oli kokoajan hauskaa. Vaikken mitään osaakaan, oli huippua, että reitillä oli tänä vuonna kuulemma aiemmista vuosista poiketen mukana enemmän teknisiä pätkiä. Etenemiseni poluilla on hyvin hidasta, mutta samalla on myös kaikkein hauskinta päästä haastamaan omia taitojaan. Erityistä iloa tuottaa jokainen hetki, kun onnistunkin ajamaan jostain kohdasta, mikä näyttää sitä lähestyessä mahdottomalta ajettavalta. Ja koska etenin pääosin omassa rauhassani sain myös mennä polut ihan omaa vauhtiani ilman, että olisin tuntenut kokoajan olevani reitin tukkona jonkun edessä.

Pusikossa, suuntaamassa vielä puolikkaalle kierrokselle. Kuva: Mikko Rantanen

Vaikkei vertailukohtia maastopuolen kisajärjestelyistä ole sattuneesta syystä hirveästi kertynyt, niin ainakin reitin merkkaus oli niin pomminvarmasti toteutettu ettei edes meikäläisen suuntavaistolla (eksyn melkein kotipihaankin) ollut vaaraa ajaa harhaan mistään. Muutoinkaan en keksi järjestelyistä pahaa sanottavaa ja sehän on yleensä sen merkki, että homma on toiminut odotuksia vastaavalla tavalla, kun mihinkään pikkuseikkaan ei ole tarvinnut erikseen kiinnittää huomiota. Maantietouhuihin verrattuna kisapaikalla oli kaikinpuolin rennompi meininki ja ensikertalainen hölmökin sai hyvän vastaanoton.

Tätä kirjoittaessa, reilu vuorokausi ajon jälkeen, olo on kuin pesäpallomailalla hakatulla. Se mikä kisan aikana oli vain pieni tupsahdus nurin kivikkoon ajon alkuvaiheessa ja sen jälkeen hetken omituiselta tuntunut polvi, on nyt seuraavana päivänä ruhjeilla ja turvoksissa olevat sääret ja polvi sekä myös mustaksi väriään muuttanut toinen käsivarsi. Vaan onneksi olen kaatunut “muutaman” kerran ennenkin pyörällä ja tämän lyhyen maastokokemukseni perusteella maastossa kaatuminen on kuitenkin keskimäärin huomattavasti mukavampaa kuin maantiellä kaatuminen. Toistaiseksi suurimmat maastovauriot ovat tulleet lähinnä henkiselle puolelle, kun pitää näin kesällä yrittää yhdistää tennispallon kokoisia mustelmia täynnä olevat sääret johonkin ajovermeitä nätimpään asuun 🙂

One thought on “Medilaser MTB weekend XCM

Add yours

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Blog at WordPress.com.

Up ↑

%d bloggers like this: