Lahti Bike Weekend

Originally published on 31st July 2016.

Ennen eilistä olin käynyt kerran elämässäni ajamassa maastopyörällä Lahdessa. Vuonna 2009, jolloin olin “elämäni kunnossa” käytiin tyttöjen kanssa ajamassa Finlandian puolikas. Aika ei todella ole kullannut kyseisestä tapahtumasta muistoja, vaan muistan edelleen varsin elävästi, miten kannoin pyörää kaikki vähänkin polulta näyttäneet kohdat ja ajoin aivan hulluna kaikki tiepätkät muuta porukkaa ohitellen, niin että lopputuloksissa suoritus näytti ihan kohtuulliselta. Erityisen hyvin mieleen on jäänyt nousu Tiirismaalle, jonka kävelin kokonaan ja mäen päällä mietin onnellisena, että pääsee vihdoin laskemaan. Olin ihan turhaan onnellinen, sillä sama pyörän kantaminen jatkui vielä alaskin päin, kun en uskaltanut ajaa metriäkään mielestäni silloin enemmän DH-rataa muistuttanutta alamäkeä. Tarviiko tämän jälkeen enää sanoakaan, että vuoden 2009 puolikkaan Finlandian jälkeen seuraava maastotapahtuma, johon uskaltauduin oli parin viikon takainen Valkeakosken puolimara ja ylipäätään yritin kokeilla uudestaan koko maastopyöräilyhommaa vasta viime syksynä 🙂

Näistä lähtökohdista siis suuntasin kesän toiseen maastomaratonkisaani. Ilman sitä, että olisin torstaina käynyt itseäni huomattavasti paremmassa seurassa ajamassa (taluttamassa) perustamperelaisia polkuja, olisin ehkä jännittänyt huomattavasti enemmän. Ajoin torstaina taas muutaman sellaisen kohdan, joista en olisi uskonut voivani ajaa ja sen voimin uskoin itseeni taas pykälän enemmän. Ennen kisaa kävin testaamassa, että pyörä toimii ajamalla kisan ekan nousun ja ekan polun ja tuolla hyvällä vartin “lämmittelyllä” suuntasin lähtöviivalle Salppurin uudelle hiihtosillalle täyden matkan menijöiden lähdettyä matkaan.

Haistelin taas sopivaa lähtöpaikkaa keskeltä puolikkaan lähtöryhmää Korson oranssipaitaisten nuorten naisten takaa. Sijoittuminen onnistui ilmeisen hyvin, kun lähdön tapahduttua pysyin käytännössä omassa paikassani ja ekan polun alettua meille muodostui mukava ehkä kahdeksan ajajan porukka, jota edellä mainitut Korson nuoret naiset vetivät. Tiesin kyllä, että Korson nuoriso osaa ajaa maastossa, että niin näkyivät ryhmän miehetkin tietävän, kun koko ryhmä meni tiivisti tyttöjen ajolinjaa kaikissa vähänkin teknisemmissä kohdissa. Mitä enemmän kiviä ja juuria oli tarjolla, sitä enemmän jojotin porukkani hännillä, mutta mitä teknisesti helpompaa ja puhdasta fysiikkaa vaativaa maastokohtaa tarjottiin, sitä helpommin tulin mukana ja olisin moneen otteeseen halunnut mennä huomattavasti kovempaakin.

Kuva: Antti Sihlman

Lopulta jäin puolikkaan reitin oikeastaan ainoassa märässä kohdassa turaamaan itsekseni jotain, niin että tipahdin porukasta ja jäin ajelemaan itsekseni. Tuossa kohtaa kisaa oli ajettu ehkä vajaat 10km. Poluilla eteneminen tuntui heti vaikeammalta ja muuttui hitaammaksi, kun edessä ei ollutkaan rengasta jota seurata, mutta yllätin itseni täysin ajamalla silti läpi ns. kaikesta aivan jyrkimpiä, kivikkoisia ylämäkiä lukuunottamatta. Niissä toki kaikki muutkin näkemäni ajajat joutuivat tunkkauspuuhiin.

Vähän ennen puoltamatkaa (muistaakseni), kivuttiin jyrkähkö nousu Tiirismaalle, jonka alaosa oli osastoa “kaikki taluttaa” kivisellä polulla ja loppuosa sitten täysin ajettavaa ulkoilureittiä. Mäen päältä käännyttiin melko vauhdikkaaseen ja kivikkoiseen laskuun, jonka lopussa tajusin, että kyseessä taisi olla se sama polku, jossa olin kantanut pyörää tekstin alussa mainitussa Finlandiassa. Nyt en edes miettinyt kertaakaan, että olisi pelottanut tai pitänyt tehdä muuta kuin lasketella alas. Vauhtiahan alamäessäkin olisi voinut olla paljonkin enemmän, kuten edellä laskeneet ja laskussa karanneet miehet näyttivät, mutta jos nyt mennään askel kerrallaan eteenpäin tässä opettelussa.

Tiirismaan jälkeen (muistaakseni) täyden ja puolen matkan reitit erkanivat toisistaan ja siinä missä täyden matkan menijät saivat eteensä kuulemma aika tiepainotteista alustaa, jatkettiin puolikkaalla samaa linjaa kuin siihenkin asti oli tultu eli isompaa ja pienempää polkua pääasiassa ja vain ihan lyhyitä pikkusiirtymiä ulkoilureittejä tai hiekkateitä pitkin. Pisin hiekkatiepätkä ajettiin Messilässä golfkentän läpi ja Finlandia-hiihdon latupohjaa Messilän huollon kohdalla vastakkaiseen suuntaan ajaen.

Kuva: Antti Sihlman

Messilästä alkoi viimeinen kymppi kohti maalia, joka oli mielestäni kisan hauskinta pätkää. Erityisen kiva oli pikkulenkki, jossa ajettiin ylös sähkölinjan mukaisesti ja sitten vierestä muutaman pikkudropin sisältänyttä laskua alas. Sen jälkeen päästiin ajamaan vauhdikkaita ja hyvin ajettavia polkuja viimeiselle kilometrille asti. Lopun poluilla pääsin vielä ohittamaan kolme alkumatkasta kanssani samassa ryhmässä ajanutta miestä, jotka kaikki näyttivät hyvin väsyneiltä. Edellä menneet tytöt olivat ilmeisesti onnistuneet ajamaan peesareilta jalat alta 🙂

Tykkäsin kovasti reitistä, joka tarjosi säännöllisesti kivoja pikkunousuja ja luonnollisesti nousujen myötä myös laskuja, sekä jatkuvasti vaihtelevaa, mutta jopa allekirjoittaneelle nykyisin ajettavaa polkua. Ei reitti ehkä ollut “mainostetun” aloittelijaystävällinen ja olin kovin onnellinen täysjoustostani monessa kohtaa, mutta toisaalta hirveän vaikeastakaan maastosta ei voi olla kyse, jos minäkin jouduin jalkautumaan ainoastaan muutamissa isoimmissa nousuissa vauhdin pysähtyessä kuin seinään. Tällä kertaa selvisin myös kaatumatta ja viime yö meni huomattavasti Valkeakosken jälkeistä mukavammin, kun ei tarvinnut säpsähtäen heräillä keskellä yötä siihen, että joku kipeä kohtaa osuu patjaan.

Myös reitin merkkaus oli pääsääntöisesti hyvää, vaikka välillä erityisesti yksin edetessä iskikin epäilys, olenko enää reitillä, kun hetkeen ei ollut näkynyt yhtään merkkausnauhaa eikä ketään ollut edessä tai takana näköetäisyyden päässä. Yleensä epäilyksen iskemisestä ei ehtinyt kulua montaakaan sekuntia, kun seuraava nauha taas näkyi. Pari risteystä meinasin ajaa myös jopa omalla hitaalla vauhdillani pitkäksi ja pääsin testaamaan renkaiden pitoa sivuluisussa, mutta noissa tilanteissa kyse taisi olla enemmänkin omasta hölmöydestä ja keskittymisen menemisestä täysin muihin asioihin kuin itse ajamiseen.

Viikon päästä jatketaan taas maastokisailua Jämillä. Vastassa taitaa olla taas täysin erilaista ajettavaa kuin näissä kahdessa edellisessä ja melkein jo valmiiksi harmittaa, jos ja ilmeisesti kun luvassa on lähinnä hiekkateillä ajelua. Mäkiä onneksi taitaa olla sentään tarjolla sopivasti. Tässä vielä linkki Lahden tuloksiin.

One Reply to “Lahti Bike Weekend”

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s